

Kahden vuoden päästä, kovan taktikoinnin ja muutaman unohduksen jälkeen totesimme minun voittaneen skaban. Timpan seuratessa lievässä hiessä vierestä tsekkailin Topeliusten Rhytmeen -kiertuekalenteria. Paikaksi valikoitui armeliaasti Pariisi, ajaksi helmikuu -97. Mainittakoon, että hävinneen piti kantaa voittajan matkatavarat ja hoitaa mm. janon torjunta.
Tuli erittäin onnistunut reissu, keikka oli eksoottinen kokemus paikallisten ottaessa rokkaamisen omalla stailillaan. Saundipolitiikka oli takaisin pelkistetyissä säädöissä, konehommat ja spektaakkelit vähemmällä. Se jäi mieleen, että Billy Gibbons oli sangen hoikassa kuosissa ja mietittiin, että onkohan se pahastikin klesa.
Keikkapaikka Zenith muistutti ehkä eniten Kultsaa. Tarjoilu pelasi moitteettomasti. Keikan jälkeen voitettiin vielä Suomi - Ranska bilismatsi (8-pallo) lähibaarissa. Seuraavana päivänä käytiin junalla ilahduttamassa 150 km päässä asuvia ranskalaisia frendejä. Muistavat kuulemma sen vieläkin oikein hyvin. Semmonen ZZ Top -keikka sillä kertaa!
Yhteensä olen nähnyt bändin livenä tähän mennessä 5 kertaa. Tänä kesänä PuistoBluesissa tulee siis kuudes. Aina toimii.
Hunter S.
PuistoBlues 17.2.2010
recycler european tour oli v: 1991 oulunkylän kentällä, mentiin sinne savonlinnasta tietenkin isolla porukalla ja mustalla plymouth belvederellä . lehdessä luki keikan jälkee et mummot piteli kirjahyllyistään ja vaaseistaan kiinni ettei vaaan hajoo heh heh ,muuten olin aivan edessä katsomassa basso ämyrin vieressä katsoin 70:luvun lahkeitani ne lepatti eikä mistään tuulen voimasta.
Olin katsomassa partaveikkoja joskus -90 luvulla Oulunkylässä.En muista tarkkaa vuotta.Muistaako joku?
Unelma ZZ Top tapaamisesta täyttyi 19 vuoden fanittamisen jälkeen 2. lokakuuta 2002, kun Peruskeikan jälkeen heidät hotellilta tavoitin. Nimmaria jakoon ja vieläpä kuvakin Dustyn kanssa, huh huh! Nyt kymmennen keikan jälkeenkin vielä maistuu...kesällä nähdään!
Minä olin eturivissä seisomassa aivan lavan reunalla/edessä kun parta-äijät veti kunnon keikan Hartwall Areenalla, oli se niin hyvä keikka ettei ole oikeaa sanaa kertomaan tunnelmaa ja rautaista menoa siellä kitarasoundeineen, huumoria ukoilla riitti siinä soiton sivussakin... kyllä ne jaksaa vaan vetää, hyvä niin meille faneille ;-)
fani oon ollut 25v suomen keikoilla ollaan oltu kaikilla kun ovat olleet täällä ja taas mennää!!!!! olis aivan mahtavaa päästä tapaamaan kyseisiä herroja.
Puistoblues on Suomen, ellei koko maailman ainoa kansainväliset mittapuut täyttävä festivaali, joka toteutetaan täysin talkoovoimin. Pääasiassa Puistoblues-järjestelyistä vastaavat yhdistyksen jäsenet sekä muut talkoolaiset, joita on vuosittain kaikkiaan n. 500. Heistä n. 60 toimii oman alueensa vastuuhenkilöinä. Talkootyöläiset ovat tärkeä osa Puistobluesin ehdottoman rentoa tunnelmaa.