PuistoBlues

  • @ Jussi Kirjavainen

  • @ Jussi Kirjavainen

Gov´t Mule

GOV'T MULE
Warren Haynes - kitara, laulu
Jorgen Carlsson - basso
Danny Lois - koskettimet
Matt Abts - rummut

Kovan livebändin maineessa paistattelevan Gov't Mulen juuret ovat bluesissa ja southern rockissa. Bändi on niittänyt suosiota Lynyrd Skynyrdin, Allmann Brothers Bandin ja The Greatful Deadin kaltaisten klassikkoyhtyeiden jalanjäljissä.

Ensiesiintyminen Suomessa
Puistobluesin keikka on amerikkalaisen Gov't Mulen ensimmäinen esiintyminen Suomessa."Gov't Mule on ollut jo vuosia meidäntoivelistan kärkinimiä", hehkuttaa Puistobluesin festivaalijohtaja Jouni Hyytiäinen.

Jorgenin soitossa on Woodylle ominaista aggressiivisuutta.
Se toimii siltana menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Bändin juuret lepäävät sen jäsenten sekä henkilökohtaisessa että musiikillisessa kemiassa. "Kyseessä ei ole yksi niistä kokoonpanoista, jotka pystyvät muutokseen yhdessä yössä", selittää perustajajäsen, kitaristi ja laulaja Warren Haynes. Vasta kun basisti Jorgen Carlsson oli harjoitellut, jammaillut ja pyörinyt mukana kuusi kuukautta, hänet otettiin yhtyeeseen uudeksi pysyväksi basistiksi vuonna 2003 liittyneen Andy Hessin tilalle. Perustajabasisti Allen Woody menehtyi vuonna 2000. Haynes kertoo: "Meillä oli lannistava tehtävä löyää seuraaja täysin ainutlaatuiselle muusikolle, mikä oli Andylle varmasti pelottavaa. Hän onnistui hienosti tuoden oman persoonallisuutensa musiikkiimme. Jorgenin tyyli on jossakin Woodyn ja Andyn välimaastossa. Hän tuo mukanaan takaisin jotakin Woodyn aggressiivisesta hengestä, vaikka onkin hyvin omanlaisensa soittaja. Carlsson on syntynyt Ruotsissa ja ollut aktiivinen sessiomuusikko ja studion omistaja aina siitä alkaen kun hän saapui Amerikkaan vuonna 1991.

Paluu juurille.
Kosketinsoittaja Danny Louis liittyi mukaan kokopäiväiseksi vuonna 2003. Hessin lähdettyä muihin kuvioihin Haynes näkee Jorgenin mukaantulon yhdistävän Gov´t Mulen menneisyyden ja tulevaisuuden. "Työskenneltyäni nyt Jorgenin kanssa yhdessä useita kuukausia voin todeta, että olemme innostuneita tutkimaan joitakin uusia suuntia. Samanaikaisesti me palaamme myös hieman takaisin juurillemme."

Yli miljoona myytyä albumia, 1,5 miljoona nettilatausta ja yli 1300 keikkaa kielivät suosiosta mihin harvat bluesbandit koskaan yltävät.
Haynesin, Woodyn ja rumpali Matt Abtsin vuonna 1994 perustama Gov´t Mule tehotrio on kahdeksan studioalbuminsa, useiden liveprojektiensa ja yli 1300 konserttiesiintymisensä myötä rakentanut sekä kattavan, kehittyvän ohjelmistorungon että uskollisen ihailijakunnan. Lisäksi bändi on myynyt 1,5 miljoonaa latausta mule.net-verkkosivuiltaan, kaupannut yli miljoona albumia ja saanut Grammy-ehdokkuuden.

Palaa edelliseen

 
1062
Duplicate entry '22905863' for key 1