PuistoBlues
  • George Thorogood

Puistoblues täydentää ohjelmistoa

Järvenpään Puistoblues on kiinnittänyt uusia nimiä ohjelmistoonsa. Pääkonsertissa 29. kesäkuuta esiintyy jo aiemmin julkistetun George Thorogood & The Destroyersin lisäksi Robert Randolph and the Family Band sekä kotimainen Q.Stone. Lisäksi Blueskadun ohjelma on valmis!

Pääkonserttiin Robert Randolph ja Q.Stone

Virtuoosimaisesta pedal steel -työskentelystään tunnettu Robert Randolph tuo Vanhankylänniemeen funkia, soulia, gospelia ja bluesia yhdistelevän "Family Band" -kokoonpanonsa. Muun muassa Eric Claptonin kanssa kiertänyt bändi on tunnettu hikeä tihkuvista esiintymisistään, jotka eivät jätä ketään kylmäksi.


Kesällä paluun keikkalavoille tekevä kotimainen bluesrock-ylpeys Q.Stone ehti taipaleensa aikana 1980-luvun lopulta 1990-luvun alulle julkaista neljä levyä. Heikki Silvennoisen ja Mikko Kuustosen tähdittämä yhtye palaa nyt festivaalilavoille kahden vuosikymmenen tauon jälkeen.

Blueskadun ohjelma valmis - imua ilmaiskonsertteihin synnyttävät mm. Nicole Willis ja Nieminen & LItmanen

Puistobluesiin olennaisesti kuuluvan Blueskadun ohjelmisto on valmistunut. Kolmepäiväisen ilmaistapahtuman keskeisiä kiinnityksiä ovat juuri tuoreen levynsä julkaissut Nicole Willis & Soul Investigators, omintakeinen ja aina yhtä viihdyttävä urku-rumpu-duo Nieminen & Litmanen, indie-tunnelmia katulavalle tuova Minä ja Ville Ahonen sekä kriitikoiden ylistämä kotimainen kantribändi Huojuva Lato.

Keskiviikosta perjantaihin jatkuvan Blueskadun muita nimiä ovat syksyn diggariklubilla blueskansan vakuuttanut Robbie Hill & Blue 62's, Rolling Stone -lehdessäkin noteerattu kovassa nousussa oleva Kiki Pau sekä Järvenpään oman ylpeyden Arto "Archie" Hämäläisen uusi bändi Buzz Section. Katutapahtumaa tahdittavat myös Jukka Ässä, Talmud Beach, Ice Cream 12 Bar Band sekä Bon Jouni.

Tarjolla on tuttuun tapaan myös unkarilaista bluesosaamista, lastenmusiikkia ja järvenpääläisiä nousevia bändejä. Katutapahtuman tarkempi päiväkohtainen ohjelmisto löytyy tästä. Festivaalin ohjelma täydentyy kevään aikana vielä klubikeikoilla sekä yhdellä pääkonserttiesiintyjällä.

Liput myyntiin keskiviikkona

36. Puistoblues-festivaali järjestetään Järvenpäässä 26.-30.6.2013. Pääkonsertti 29.6.
Pääkonserttiliput ennakkoon 68,50 € (sis. lippukaupan toimituskuluja 3,50 €).
Myynti Menolippu ja Lippupalvelu.
Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 6.3.

Vuonna 1978 paikallisia musiikin ystäviä palvelemaan perustettu Puistoblues on kuluneiden vuosien aikana kasvanut Euroopan johtavaksi bluesfestivaaliksi ja yhdeksi Suomen merkittävimmistä musiikkitapahtumista. Kokonaan talkoovoimin järjestettävä Puistoblues työllistää vuosittain lähes 600 hengen talkoo-organisaation. Puistoblues on noin 120 000 kävijällään Suomen neljänneksi suurin musiikkitapahtuma (Finland Festivals).

Tiedottaja
Jussi Viskari
p. 040 584 6425

jussi.viskari@gmail.com

Festivaalijohtaja
Miikka Porkka
p. 0400 816 070
miikkablues@gmail.com

Puistoblues 6.3.2013

 
1062
Duplicate entry '22905863' for key 1