PuistoBlues

26.11.2016 lauantaina
SYYSKOKOUS JA PIKKUJOULUT

Järvenpään Puistobluesin syyskokous pidetään Diggareiden toimistolla lauantaina 26.11.2016. Syyskokouksen jälkeen Diggareiden pikkujoulut ravintola Blackpoolissa, jossa esiintymässä Pientä säätöä ja Jake´s Blues Band feat. Maria Hänninen. Kaikki mukaan!!!

JÄRVENPÄÄN BLUES-JAZZ DIGGAREIDEN SYYSKOKOUS 26.11.2016
Puistoblues-festivaalin taustalla on yhdistys nimeltä Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry, lyhyemmin JBJD tai Diggarit. Yhdistys perustettiin kahdenkymmenen juurimusiikista innostuneen järvenpääläisen kerääntyessä yhteen 1977. Diggaritoiminnan keskeinen kulmakivi Puistoblues sai alkunsa jo seuraavana vuonna, kesällä 1978. Kuluneiden vuosien aikana Puistoblues on kasvanut Euroopan suurimmaksi bluesfestivaaliksi, ja satojen vapaaehtoisten ansiosta se on myös merkittävin täysin talkootyönä järjestettävä tapahtuma Suomessa.
Yhdistyksellä on monimuotoista toimintaa ympäri vuoden ja Diggareiden tapahtumissa vierailee kotimaisia ja ulkomaisia huippuesiintyjiä. Ne tarjoavat myös loistavan tilaisuuden tutustua elävään musiikkiin.
Syyskokous Diggareiden toimistolla (Sibeliuksenväylä 45, Järvenpää) Syyskokouksessa käsiteltävät asiat:
1. Valitaan yhdistyksen toimihenkilöt vuodelle 2017. Hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja neljä hallituksen jäsentä sekä kaksi varajäsentä.
2. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa.
3. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta 2017.
4. Vahvistetaan toimintasuunnitelma 2017.
5. Vahvistetaan talousarvio 2017.
6. Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten esittämät asiat.
Liity Diggareiden iloiseen joukkoon!

Syyskokouksessa ovat äänioikeutettuja kaikki yhdistyksen henkilöjäsenet. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen yksityinen henkilö sekä oikeuskelpoiset yhteisöt.
Diggareiden jäsenenä olet hyvien ystävien seurassa ja tuet juurimusiikki-genreä Suomessa. Jäsenet saavat JBJD ry:n Blazz-lehden ja sähköpostitiedotteiden myötä aina tuoreimmat uutiset ja kuulumiset Puistobluesin ja rytmimusiikin maailmasta. Diggariksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun.
Jäsenmaksut:
• 10 e/vuosi
• nuorisojäsen (alle 18 vuotias) 5 e/vuosi
• yritykset ja yhteisöt 200 e/vuosi
• elinikäinen jäsenyys, ikidiggari 200 e (kertamaksu)
Jäsenmaksujen maksaminen:
Keski-Uudenmaan Osuuspankki 509209 - 112143
OKOYFIHH - FI29 5092 0910 0121 43
Liityt jäseneksi maksamalla jäsenmaksun. Kirjoita viestikenttään nimesi, osoitteesi, puhelunnumerosi, sähköpostiosoitteesi. Lisätietoja saat sähköpostitse diggaritoimistolta: info@puistoblues.fi
SYYSKOKOUKSEN JÄLKEEN PIKKUJOULUT BLACKPOOLILLA!
Syyskokouksen jälkeen diggarikansa suuntaa kohti Blackpoolia, jossa lavalle nousee Pientä säätöä ja Jake´s Blues Band feat. Maria Hänninen. Liput ovelta 7 euroa, teatterin jäsenkortilla tai Puistoblues 2016 -talkoopassilla ilmainen sisäänpääsy! Kaikilta tilaisuuteen saapuvilta peritään narikkamaksu. Showtime 21:00.


Puistoblues 19.11.2016

 
1062
Duplicate entry '22905863' for key 1